Baby steps once again.

Ananasjuhlien on taas aika syntyä uudelleen. Svengaavaa musaa kajareista ja nopeasti lisää hedelmäboolia (ananasta&alkoholia) ryystämään!

Luin juuri ensimmäistä kertaa toveri Tapion blogia Münchenin menoista. Täytyy myöntää, etten jaksanut lukea jokaista postausta jonka "T-bag" oli sinne laittanut, mutta selailin antaumuksella kaikki kuvat läpi. Mutta tajusin sitten yht'äkkiä, aivan sattumalta, että hei, nythän mä hokasin. Että Teipiou voisi sitten joskus tulevaisuudessa tulla takaisin bloginsa ääreen ja muistella kokemuksia, joista hän nyt vasta kirjoittaa. Ja niin Levämiehen innoittamana rupesin tutkailemaan omaa postailujani ja sain jo nyt outoja nostalgiatrippejä.

Eivät blogit olekaan pelkkää julkisuuden tavoittelua tai huomionkipeää kirjoittelua vaan myös jotain meille itsellemme. Päiväkirjat voi helposti hukata tai polttaa, mutta kuten sanotaan, mitä kerran internettiin laittaa, siellä se sitten on ja pysyy. (Pienet internet tontut kopioivat jokaisen tekstin, kuvan tai videon jonka olet webbiin laittanut ja tallentavat sen virtuaaliseen korvatunturidatabaseen. Niin se vain on.)

Mutta nyt itse asiaan. Elämässäni alkaa taas yksi suuri muutos. Nimittäin aloitin tänään opiskeluni Laurean ammattikorkeakoulussa viestinnän linjalla. Kulttuuriala kiinnosti jopa niin paljon, että hyppäsin kelkkaan mukaan kesken kaiken. Koulu alkoi jo syksyllä, mutta aloitin vasta nyt keväällä. Syynä oli tietysti kuusi kuukautta armeijassa.

Tilanne oli tämä. Kaikki tunsivat jo toisensa melko henkilökohtaisesti, sillä ryhmät ovat noin 20 henkisiä ja pienryhmäopetusta on paljon. Ryhmät eivät muutu ja kaikilla on periaatteessa sama lukujärjestys. (Siirryin akateemiseen vapauteen valmistavasta lukiosta peruskoulufilosofialla toimivaan ammattikorkeakouluun!) Joten tuli aika outsider fiilis heti kättelyssä. Sitten päälleni kaadettiin vielä kolmen neljän vuoden ikäerot niin alkushokkisoppa oli valmis. Okei, ehkei kaikki olleet 22-24 vuotiaita, mutta sellasilta he vaikuttivat.

Tunnelma oli kuin olisin vaihtanut lukion hiekkalaatikkovaiheesta (kaikki saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa) suoraan oikeaan ja elävään (Kaikki ties missä) maailmaan. Sinne maailmaan, joka kuuluu 20+ vuotiaille, joilla on jo jonkunlainen henkinen kasvaminen alkanut ja jotka eivät ole ehkä koskaan kantanut lajiketta "lukiolainen" City-lehden kysymys&kuvissa.

Minähän olen vain 19-vuotias vastakuoriutunut poikanen. Kananmunani on ollut turvallinen koulujatkumo (ala-aste, ylä-aste, lukio), joka nyt särkyi kun piti ottaa askel kohti uutta ympäristöä. Lukiosta olisi ollut kai helpompaa siirtyä yliopisto meininkeihin, mutta eihän siellä mitään oikeasti kiinnostavaa minulle ollut.

Että tälläistä tänään. Saa nähdä mitä huominen tuo tulleessaan.

Ps. Pakko vielä mainosta Lego Star Wars II: The Original Trilogy peliä. Lego on aina ollut "the coolest thing ever" ja Star Wars on keikkunut parhaiden leffojen listallani jo vuosia. Kun nämä kaksi nuoruuden ikuista voimaa yhdistyy, on lopputuloksen pakko rokata muutamaa maailmaa! May the force be with you!