Katoavat kuvat

Katselin eilen äitini nuoruuden kuvia. Ylioppilaskuvat, penkkarikuvat, ympäri eurooppaa-kuvat. Kaikenlaisia kuvia hänen ja isäni nuoruudesta. Siinä rupesin sitten miettimään, mitä kuvia minulla olisi omille lapsilleni.

-Isä, onko sinulle mitään nuoruuden kuvia?
-Tietysti, (geneerinen nimi)
-Vau.
-Haen vain kuvat niin päästään katsomaan kaikenlaista kivaa. Tällä cd:llä pitäisi kai olla kuvia. Sisään kelkkaan vain. Ai niin, eihän tämä kone enää tälläisiä vanhoja levyjä lue. No haetaan tuolta vintiltä se isän cd-asema.

Seuraa etsintä ja vaikeaakin vaikeampi asennus. Raivostuttavat ajurit.

-No niin. Katsotaanpa. Höh. Missäs kaikki kuvat ovat? Ai niin, nehän ovat kaikki .jpg muodossa. Eihän tämä kone enää sellaista formaattia lue. Sori (geneerinen nimi), mutta isän kuvat eivät taida toimia. Netistäkään ei löydy enää ohjelmaa, joka muuttaisi omat lapsuudenkuvani uuteen .hpxip formaattiin. Taitaa olla se nuoruus kadonnut bittiviidakkoon.

Ja tämä ajatus huolestuttaa minua. Paperikuvia, jotka liimataan kuva-albumeihin, ei enää oteta ja tuhannet digitaaliset kuvat, jotka ovat vanhassa formaatissa, eivät enää tule toimimaan. Mitenhän softa miehet tulevat korjaamaan tämän ongelman? Jos 30 vuoden päästä löydän vanhan kuva cd:ni, millä saan sen auki? Entä sitten 100 vuoden päästä? Haihtuvatko ihmiskunnan kuvat vanhojen formaattien mukana ilmaan? Entä kuka muistaa ennen vanhoja formaatteja ennen .jpg:tä? Pyry saa vastata.

Ehkä keksin ohjelman joka muuttaa historiallisia formaatteja uusiin ja teen miljoonia. Ehkä.