Elämäni vaino

Astuin raihnaisine jalkaterine huoneeseeni ja istahdin kirjoittamaan näillä tärisevillä sormilla vielä kerran hedelmällisiä kalaasiterveisiä. Tajusin, että tämä on kaikki tässä, kaikki on jo mennyttä, Minun Elämäni on takanapäin.

Siis biologian oppikirja Elämä, jota en tänäänkään ole vielä avannut. PRKL

Koulujen ja opetusministeriön virkamiehet antoivat tälle sairaalloiselle oppikirjan skannausperioodille nimeksi lukuloma, koska savuavien päidemme sisimmässä sanalla "loma" on positiivisia, rentoja merkityksiä. Vahinko vain, että aamulla siemaillessani tavanomaista ananasjohdannaista lomadrinkkiäni, Piña Coladaa, en taaskaan huomannut joka puolelle kiinnitettyjä muistutuksia Elämästäni.

Jokainen raastava hetki, jonka kulutan muualla kuin polymeraasiketjureaktiokloonauksien ja plasmidivektorien äärellä, syö muutakin kuin lukulomaani - se syö tulevaisuuttani. Loman lopussa huomaan, että olen itse asiassa postannut enemmän anonyymejä blogitekstejä hedelmällisiin blogeihin ympäri maailmaa kuin lukenut tarvittavia lukukappaleita. Kirjoitustulosten rävähtäessä häpeällisenä approbaturina otsaan kadun kaikkia niitä hetkiä, jotka vietin turhien kookospalmujen äärellä; menetän jatko-opiskelupaikkani kaikille niille ahkerille, jotka jaksoivat orjallisesti touhuta paperikuidun ääressä koko lomansa; ajaudun sossun luukulle alle kakskymppisenä hylkiönä, muutan kadulle ja alan myydä its

ehitsautuvia uunipeltejä ja huomaan kuinka elämäni hajoaa virheellisiksi ja hämääviksi kappaleiksi, kuten sananikin. Huudan pimeällä, kuunkajoisella sivukadulla epätoivoisesti

"MIKSEN OTTANUT ELÄMÄÄNI HUOMIOON? OI MIKSEN?"

Päädyn jyrsimään ravintolatähteitä seuranani vain muut hylkiörotat. Kaadun öljylätäkköön rabieksen riivaamana ja joudun hoit

Screw it, drinkki odottaa. Huomenna aloitan luvun, mutta tänään silmäni lepäävät vain mainiossa joka lukiolaisen backup-plan -opuksessa: